sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Taas Carrie...!

Merin ja Venlan synttärijuhlien teemana oli Sinkkuelämää, joten tottakai mä olin taas Carrie Bradshaw, kuten Halloweeninakin. Meidän koeviikko loppui perjantaina ja juhlat olivat myös siinä mielessä erittäin tarpeen...! Tänä viikonloppuna oltiin myös mummilla ja ukilla ja sunnuntai-iltana kävin Bean kanssa keskustassa öö... ei kahvilla, mutta teellä, raejuustolla ja proteiinirahkoilla? Huomenna on tuomiopäivä eli koeviikon palautuspäivä, eli erittäin muksuu alkavaa viikkoa!
Alempana myös kuva siitä Carrie-asusta jota yritin kopioida. Mun mekko on Abercrombie & Fitchilta.



torstai 28. tammikuuta 2016

TAMMIKUU -16

Hei! Vuosi 2016 on lähtenyt tosi mukavasti käytiin! Oon ollut paljon mun ystävien kanssa, sekä käynyt jo länsinaapurimme Ruotsin puolella ykkösristeilyllä ja laskettelemassa (jääkauden aikana) Tahkolla. Takaisin kouluun loman jälkeen, vaikka mieli tuntuu olevan yhä lomalla. Paljon synttärijuhlia ollut ja vielä monia tulossa, suosikkiruokia syöty ja päällä lempivaatteita. Enkä edes yleensä pitänyt tammikuusta yhtään vaan keskityin kylmyydestä valittamiseen (mitä olen edelleen ehkä ainakin "kerran" tehnyt...) loputkin kuukaudet saisivat olla yhtä kivoja! 

Uusi vuosi:
 Tahkolla sekä megapakkaset:

 Ylempänä Even kanssa vielä sélfíééé ja Tiian kanssa sushilla.
Sitten koulu alkoi, mulla me lähdettiinkin ykkösristeilylle:
 Ja takaisin kouluun...
 Käytiin Bean kanssa hypäreillä no syömässä kakkua ^^ ja Ateneumissa:
 Lauantaikoulupäiviä koska Joulunäytelmän lisänäytökset (olin koreografina) ja myöhemmin myös koeviikon koe:
 Sallan synttärit, eli yllätysripsienpidennykset, kinkkisushi ja viime viikonloppuna juhlat:

 Ja sitten vain minä ja Madeline, AL ja uusin igkuva...!

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Onnea Meri 17v

Yksi mun parhaista kavereista eli Meri täytti eilen 17 vuotta ja oltiin tänään vähän synttärilunchilla, koska eilen koeviikko toi omat esteensä...☺ Ja juhlitaan vielä Merin ja Venlan yhteissynttäreitä perjantaina! Tänään käytiin Sörkässä Burtonin liikkeessä etsimässä laskettelukamoja ja päädyttiin lopulta myös Friends & burgersiin koska no - teki mieli rasvaista ruokaa ja pihviä. Enkä myöskään itse malttanut odottaa perjantaihin asti, vaan annoin osan lahjastani jo tänään syötäväksi. Kirpeitä irtokarkkeja siis koska Meri rakastaa niitä. Ja koska en ollut koko tammikuun aikana postannut mitään, niin teen vielä seuraavaksi sellaisen puhelimella otettujen kuvien kuukausikoosteen!