perjantai 31. lokakuuta 2014

USA 2014


Moikka! Kaksi viikkoa sitten lähdettiin mun isän ja pikkusiskon kanssa USA:an, koska syysloma alkoi. Oli yksi parhaimmista lomamatkoista ikinä, sillä oli niin lämmin ja näin paljon kaikkea uutta! Oltiin ensin kaksi yötä Floridan Orlandossa, ja käytiin Universals Studiosilla. Kolme vuotta sitten me oltiin myös Orlandossa, ja silloin käytiin Disneyn puistoissa. Tällä matkalla yövyttiin myös Disneyn Animal Kindom hotellissa, joka oli aivan uskomattoman hieno! Hotellin suuren koon lisäksi sillä oli myös oma safari, jossa asui mm. kuvassa näkyvä kirahvi. Maanantaina ajettiin Miamiin. Orlando ja Miami eroavat toisistaan selkeästi, koska Miami näyttää isolta kaupungilta, jossa on keskusta, ranta, ostoskeskukset jne... ja sitähän se onkin. Orlando puolestaan on pitkä nauha matalia ostareita, ravintoloita ja outletteja + Disney World. Molemmissa kaupungeissa, kuten USA:ssa yleensäkin on kuitenkin liikuttava pääosin autolla. Me käytiin Miamissa monessa outletissa ja kauppakeskuksessa. Voin myöhemmin esitellä ostamiani vaatteita, jos vain muistan...! Meidän hotelli oli ihan meren rannalla, ja käytiin monena iltana myös keskustassa syömässä. Mulla oli tosi paljon kuvia tältä lomalta, ja yritin karsia tähän parhaimmistoa. Toivottavasti tykkäätte! :)

ps. Huomenna sykin bossit 1v siis omfg.

Ei kommentteja: