sunnuntai 20. lokakuuta 2013

SPAIN - KUVAT

 

Moikkaa!! :)
Tultiin viime yönä Espanjan lämmöstä takaisin kylmään Suomeen, jes... No ei, kyllä oli ihan mukava palata kotiin ja nähdä Mussu, Milla, Äiti ja Cadde jne, mutta mielelläni olisin sinne lämpöönkin jäänyt. Kuvasin loman aikana todella paljon videopätkiä, joita itseasiassa äsken yritin muokata hienommaksi versioksi, mutta Movie Maker yllätti mut taas rakkaudellaan ja hoki pelkästään "tiedosto on viallinen", joten ei tullut valmista videota ainakaan tänään vielä. Yritän myöhemmin saada kokoon matkavideota ja ostosten esittely - videota. Shoppailin myös jonkin verran... Käytiin ostoksilla mm. Malagassa, Marbellassa (tai jossain siellä) kauppakeskus La Cañadassa, siellä oli myös se rakas Hollister <3. Ja lauantaina menin vielä yksin Fuengirolassa sijaitsevaan Miramarin kauppakeskukseen. Me oltiin vuokrattu sellanen semi iso talo ja lisäksi myös auto. Käytiin retkillä esim. Rondassa, joka on siis sellainen vuorilla/ylängöllä sijaitseva kylä jonka keskellä menee tosi syvä rotko (ja silta tottakai), ja yhtenä iltana Mijaksessa syömässä, vuoristokylä sekin. Lämpötila oli yleensä +25 - +30 astetta. Myöhemmin kuitenkin vielä lisää, mikäli saan tiedostot toimimaan, toivotaan niin. Nyt moikka!

4 kommenttia:

Alli kirjoitti...

Vähänkö mä olisin halunnu tommoseen rauhalliseen Hollisteriin! o_o Mä kävin Barcelonassa Hollisterissa ja siellä oli ihan hirveän tungoksista noiden alennusmyyntien takia :DD Kivoja matkakuvia kuitenkin ja sulla tais olla vähän chillimpää ku meillä, koska meijän opas halus esitellä jokaisen mahdollisen paikan ni ei ehitty pitää mitään hengähdystaukoja matkalla :s

Nelli kirjoitti...

Haha kiva :D tää oli tosi yllättävää et hollisteris oli niinki rauhallista, koska tukholmaski kesäl oli iha hirvee tungos XD ja kyl aika rauhalline loma oli, tosin ei siel malagas iha nii kuuluisii nähtävyyksii olekkaa ku barcelonas :D

Anonyymi kirjoitti...

Voitko tehä ostospostauksen? :)

Nelli kirjoitti...

JUU!:) mun on pitäny tehdä ostosten esittelyvideo koko viikon mut aina kun oon ollu alottamassa ni on jo ollu iha pimeetä :( yritän toteuttaa pian!:)