perjantai 19. huhtikuuta 2013

pink jeans, black shirt

t-paita Abercrombie & Fitch / farkut Lindex / tennarit Vans
 
 
 
Moi! Koin tänään todella ison pettymyksen, koska tein hukkareissun keskustaan. Siis vaikka mä asunkin Helsingissä, niin en kuitenkaan kovin lähellä keskustaa, eikä sinne nyt jaksa huvikseen koko ajan ravata. Tänään kuitenkin suoraan koulusta (huom! jo 15.10 koska oltiin pidetty tunteja yhteen, päästiin jo silloin. Normaalisti 15.30) Titin kanssa äkkiä kiirehdittiin bussilla keskustaan ja juostiin Kampin Anttilaan, jossa meitä piti odottaa nimmareilla varustettu Little Mixin DNA-albumi. Siinä me sitten hetki etsittiin sitä levyä, ja lopulta kun ei löydetty niin kysyttii henkilökunnalta.
 
"Ne levyt on myöhässä, tulevat ehkä maanantaina."
"Aaa. Okei."
 
Sen jälkeen mentiin mäkkäriin ja mä mässytin yhden donitsin sen pettymyksen vallassa. Sen jälkeen mä lähdin kotiin ja Titi meni treeneihin. Anywayssiin, oli siis ihan turha reissu. Mutta tietysti eniten mua harmittaa että en saanut sitä levyä. Suomi on kuitenkin oikeesti yksi maailman ns. "parhaista maista", eli kyllä tänne pitäis ne levytkin saada! Kuitenkin Britanniassa se levy on ilmestynyt jo marraskuussa. Marras, joulu, tammi, helmi, maalis, huhti... 6 KK!!! Eikä vieläkään!
 
Positiivisiin aiheisiin, huomenna olis mun synttärijuhlat, jee! Niistä sitten lisää kuvia myöhemmin (-:
 

Ei kommentteja: